Koirankoulutus
Koirakurssit, ongelmakoirakoulutus, kotikäynnit, luennot

Tärkeässä osassa koulutusta ovat koiran mielentilojen hallinta, ennakointi ja koiran ohjaaminen oikeena toimintaan. Koulutustilanteissa ensisijainen tavoite on päästä palkitsemaan koiraa mahdollisimman pian ja näin vahvistaa haluttua toimintaa. Virheellinen toiminta katkaistaan ja oikeasta käytöksestä tehdään koiralle kannattavaa. Näin koulutettu koira säilyttää iloisuutensa ja sille kuuluvan pilkkeen silmäkulmassa, sekä kuuntelee ja tottelee ohjaajaansa mielellään. Koulutustilanteissa jokainen koira sekä ohjaaja huomioidaan yksilönä ja koulutus tapahtuu ohjaajan luontaista auktoriteettia vahvistaen.

Koulutuksista tulossa videoita nettisivuille myöhemmin!

Koirien kouluttaminen on meille sydämen asia. Meille on tärkeää, että jokainen koira ja sen omistaja saisivat mahdollisiman hyvän ja laadukkaan elämän, sekä toimivan vuorovaikutukseen pohjautuvan suhteen koiransa kanssa. Hyvän suhteen ja yhteistyön omaavilla koirakoilla erilaiset arjen haastavatkin tilanteet sujuvat mallikkaasti. Perustan ollessa kunnossa on helppoa myös harrastaa koiransa kanssa ihan omaksi huviksi tai tavoitella jopa koemenestystä. Meille on tärkeää, että jokainen koira saa olla omanlaisensa yksilö ja osoittaa omalle persoonalleen kuuluvia taipumuksia. Meillä koirankoulutuksessa koiria ei asetella samaan muottiin, vaan toimintatavat vaihtelevat aina koiran ja ohjaajan persoonan, sekä ominaisuuksien mukaan. Koulutustyylimme perustuu maalaisjärkeen, koiran positiiviseen ohjaamiseen ja eläinten käyttäytymistieteeseen.

Teemme tätä työtä teitä varten ja koirien vuoksi. Kaikilla kouluttajillamme on pitkä kokemus erilaisten ja erirotuisten koirien kouluttamisesta niin käytöstapojen, ongelmien ratkaisun, kuin eri harrastuslajienkin suhteen.